Karkkilalaisessa käsitelty Tipsu-koiran kuolemaan johtanut eläinhoitolaepisodi kaipaa hiukan tarkennusta eläinhoitolan tiloista ja käytännöistä.

Vuosi-puolitoista takaperin vein yhdessä tuttavani kanssa tänne samaiseen virallisena Karkkilan löytöeläintalona toimivaan paikkaan erittäin kallisarvoiseksi osoittautuneen geenipankki-saksanpaimenkoiran. Tässä ote silloisesta kirjoituksestani, jonka ajattelin vastaisuuden varalle laittaa talteen. Tätä koirahoitolaa ja virallista Karkkilan löytöeläintaloa pitää yksin asuva lähes 80-vuotias vanhus. Jokaisessa käydyssä puhelinkeskustelussa Tipsun osalta pitäjä valitteli sitä, että hän ei edes kampaajalle pääse, kun pitää näitä eläimiä hoitaa. Hän ei omien sanojensa mukaan pääse kotoaan poistumaan eläinten hoidon vuoksi. Hän valitti toistuvasti erittäin vihaisena, ettei ole saanut maksua Tipsu-koiran hoidosta vaikka asiasta oli aivan selkeä päätös olemassa, ainoa, mitä pitäjän olisi tarvinnut tehdä oli laskun kirjoittaminen.

"Käydessäni tässä löytöeläintalona, ja netissäkin koirahoitolana, mainostetussa paikassa, vein sinne erittäin arvokkaan karanneen saksanpaimenkoiran. Koira laitettiin sateisella vihmasäällä ulkoaitaukseen ja ruoaksi koiralle hoitolan pitäjä nakkasi talonsa aidan ulkopuolella olevasta muovisäkein peitetystä kottikärrystä jonkinlaisen lampaan lihaisan kallon. Tämä ruoka ei ollut mitenkään kylmässä eikä pakastettua, vaan aivan taivasalla kottikärryissä. Kottikärryssä oli ilmeisesti hänen omistamiensa lampaiden mustan yksilön ruho, koska siinä näkyi vielä lihan lisäksi mustia karvatuppoja. Kun koira ei koskenutkaan tuohon lihaan, hoitolan pitäjä totesi, että koiraa ei ole näköjään kunnon ruoalla ruokittukaan. Sisätilat olivat erittäin pimeät talossa ja epäsiistit, eteisessä oli matalassa häkissä, hermostuneena edestakaisin kuin eläintarhan eläimet ravaava, terrierityyppinen koira. Eteisen ovesta suoraan olevan oven takana toinen koira raapi ja haukkui suljetun oven takana. Eläimillä ei ollut juoma-astioita näkyvillä eikä löytöeläintalossa ollut yhtään kissaa. Tämän löytöeläintalon tilat eivät vastaa yhtäkään monivuotisten kokemuksieni myötä tutuiksi tulleiden eläinsuojapaikkojen hygieniatasoja. Kissojen puuttuminen hämmästytti myös, sillä niitä on joka paikassa useita kymmeniäkin etsimässä uusi koteja."

Rintamiestalon piha-alueella on harvakseen asutulla omakotialueella lampaita, joita pidetään noin 40-50 m2 ulkoaitauksessa. Nämä lampaat olivat harmahtavia ja mustia. Koirien ulkoaitaukset ovat jatkona lampaiden aitauksille. Talon piha-alueella on myös aittamainen rakennelma, joka ei ilmeisesti ole käytössä. Koko talon ja tontin yleisvaikutelma on kulunut, sisätilat talossa ovat epäsiistit.

Tipsu-koiran on terveeksi eläimeksi omistajansa lisäksi todennut kolme muuta koiran kauan tuntenutta henkilöä, koira oli reipas, erittäin hyväluonteinen ja söi aivan kaikkea hyvällä ruokahalulla. Miksi tämä terve Tipsu muuttui koirahoitolassa ollessaan monivammaiseksi? Tipsun terveydentilan arviointiin ei koirahoitolan pitäjällä eikä hänen ystävättärillään ole riittävää kompetenssia. Koiran rodun tämä hoitolan pitäjä arveli tiibetinspanieliksi. Hän osoitti käydyissä keskusteluissa erittäin määrätietoisesti sen, että heti saadessaan käteensä paperin, jossa koiran omistusoikeus on siirretty hänelle, hän tappaa koiran.

Asiasta olen tehnyt Karkkilan poliisille tutkintapyynnön ja annan asiasta lausuntoni oikeudessa.